Mervi ja Tapio Puonti

Tapio ja Mervi Puonti

Tapio ja Mervi Puontin maatilalla riittää elämää. Laitumella on 7 hevosta, pihassa kissa, koira ja kaneja. Sisältä löytyy vielä pari akvaariota, lisko, marsuja ja hämähäkki. Ympärillä hyörii niin omia kuin ”laina”lapsiakin. Pihalla on kasvihuone täynnä viinirypäleitä, tomaatteja, kurkkuja. Monelle tässä riittäisi puuhaa ihan koko päiväksi, mutta aktiiviselle yrittäjäperheelle kyse on harrastuksista.

Mervi ja Tapio ostivat tilan vuonna 1990 Mervin vanhemmilta. Hauskana yksityiskohtana Mervi mainitsee, että tila on aikoinaan ollut myös Tapion suvun omistuksessa.

Puonteilla on viljeltävänään myös Tapion sukutila, jonka he ostivat vuonna 2005. Molemmilla tiloilla ja vuokrapelloilla viljellään perusviljoja, rypsiä ja heinää. Kanoista luovuttiin vuonna 1998. Koristekanojakaan ei ole enää muutamaan vuoteen ollut, kertoo Mervi.

Mervi opiskeli aikanaan merkonomiksi ja työn ohessa vielä perhepäivähoitajaksi, mutta tilan ostaminen sai hänet muuttamaan suunnitelmiaan. Tosin Mervi vielä 2000-luvun alussa on ollut Pyhärannan päivähoidossa töissä.

Mervi hoitaa yrityksen taloushallinnon kokonaan. Hän suoritti hiljattain kolmivuotisen yritysjohtamisen erikoisammattitutkintoon.

Tapio tottui jo pienenä tekemään metsätöitä isänsä ja pappansa kanssa. Ensimmäisen metsäkoneensa hän osti vuonna 1979, vain 17-vuotiaana. Nykyään yrityksessä on 5 metsäkonetta ja kuusi työntekijää, sekä lisäksi muutama kausityöntekijä. Hakkuutilaukset tulevat pääasiassa Metsänhoitoyhdistyksen kautta. Syksyisin tehdään saaristohakkuita, kun odotellaan sopivien pakkaskelien saapumista.

Tapio hoitaa myös saaristokuljetuksia hinaajalla ja proomulla. Tapio on Merenkulkuoppilaitoksessa suorittanut kotimaanliikenteen laivuri-koulutuksen vuonna 1999. Kuljetuksia on laidasta laitaan, oikeastaan mitä vain saareen täytyy viedä; mökkipaketteja, multaa, sepeliä, polttopuita. Yrityksellä on myös traktori ja kaivuri, joten maanmuokkaus, kuten nurmikon asennus, onnistuu tilaustyönä. Avomerelle hinaajalla ei pysty menemään, mutta muuten kuljetusten alue on laaja, Naantalista Raumalle. Mervi muistelee, miten Tapio kerran töistä tullessaan mainitsi asiakkaan nimen, joka Mervistä tuntui tutulta. Netin avulla hän selvitti, että kyse oli taitelijanimeä käyttävän julkisuuden henkilön oikeasta nimestä. Tapio ei kuitenkaan kuvasta tunnistanut ihan varmuudella asiakasta ja päätyikin soittamaan hänelle. Ja kyllähän asiakas tosiaan oli tämä artisti ja perheen naiset saivat ihailemaltaan laulajalta fanikuvat ja nimmarit. Mervi nauraa, että myöhemmin Seiskassa oli iso juttu, että tämän artistin piilopirtti on löytynyt.

Mervin uusin aluevaltaus on tieisännöinti. Mervi kertoo, että tieosakkaan ominaisuudessa hän sai kuin vahingossa yhden yksityistien hoitovastuun ja siinä tuli samalla mieleen, että tästähän saisi itselleen vaikka ammatin. Mervi suorittikin tieisännöintikoulutuksen 2010. Isännöintejä Mervi hoitaa Pyhärannassa, Uudessakaupungissa ja Laitilassa. Isännöintipalveluihin kuuluvat kattavasti kaikki yksityisteiden tarvitsemat palvelut: taloushallinto, yksiköinti, pienimuotoiset perusparannushankkeet ja toimitsijamiehen tehtävät.

Ja lopuksi palataan vielä harrastuksiin. Kuin sivumennen Mervi mainitsee, että hän toimii sivistyslautakunnan puheenjohtajana ja riistanhoitoyhdistyksen hallituksessa metsäomistajien edustajana ja Tapio Lounais-Suomen koneyrittäjien hallituksessa.

 

Yhteystiedot:

Tapio Puonti puh. 0400-822 816

Mervi Puonti puh. 0400-922 816

Kudilankuja 6, 23600 Kalanti

mervi.puonti@uusikaupunki.fi

tapio.puonti@uusikaupunki.fi

 

 

 

Kuva ja teksti © Pauliina Sarilo