Juuri asennetun näyttötaulun lukema näyttää selkeää ylinopeutta. Seppo Mannervesi (vas.) ja Tapio Uusitalo kiinnittävät taulun ohjeiden mukaisesti riittävän korkealle.
Nopeusrajoitusten noudattamisessa Pyhärannan Rantatiellä on paljon toivomisen varaa.
Reilan kylän alueella rajoitusten mukaan viidenkympin nopeudella paikkaa ei ohita juuri kukaan. Käytännössä se nähtiin kuluneella viikolla, kun kyläyhdistys Reidun hankkimat ja asentamat nopeusnäyttötaulut saatiin paikalleen.
Aamupäivän aikana peräti harvalla nopeus oli säädösten mukainen. Heti ensimmäinen mittaus näytti 63 kilometrin tuntinopeutta eli kohtalaisesti oli ylimääräistä. Liian lujaa ajamiseen eivät syyllisty ainoastaan henkilöautoillaan ajavat vaan yhtä lailla taulu osoitti isoja lukemia linja-autoille ja muulle raskaalle liikenteelle.
-Vanhemmat ovat jo pitkään olleet huolissaan lasten koulutien turvallisuudesta. Tässä liikkuu paljon nuorta väkeä. Koululaisten lisäksi kulkevat kerholaiset ja partiolaiset, muistuttaa kyläyhdistys Reidun puheenjohtaja Markku Laine. Hän kertoo, että töyssyjäkin mietittiin, mutta asenteisiin paremmin vaikuttavat näyttötaulut hymynaamoineen saivat yhdistyksen hallituksessa enemmän kannatusta
.
Yhdistys yritti saada hankkeelleen asennuslupaa Pirkanmaan Ely-keskuksesta, mutta hakemus tuli myötäsukaisena hylkäyksenä takaisin. Yhdistykselle lupaa ei myönnetä, hakijana pitäisi olla kunta. Näin toimittiin ja myönteinen lupapäätös tuli pikaisesti.
Reidulaiset osoittavat kiitollisuuttaan Laukolan säätiölle, jolta saatava tuki mahdollisti kyläyhdistyksen taloudelle kohtuullisen mittavan hankinnan. Kiitos arvokkaasta tuesta myös Reilan Junnukiekolle.
Taulut sijoitettiin lähellä Reilan koululle johtavan tien risteystä sekä kirkonkylän että Rauman suunnasta. Tauluja marraskuisessa koleudessa pystyttäneet yhdistyksen sihteeri Tapio Uusitalo sekä hallituksen jäsenet Seppo Mannervesi ja Ossi Siivonen ovat samaa mieltä puheenjohtajansa kanssa. -Jotain oli pakko tehdä ennen kuin sattuu jotakin. Sakkojahan nopeusnäyttö ei kenellekään jaa, mutta laitteesta saadaan tarkkaa tietoa ajettavista nopeuksista annettavaksi poliisille. Siitä myös nähdään, mihin aikaan päivästä hurjastellaan eniten, miehet tähdentävät.
-Kenties poliisi jossakin vaiheessa ehtii näillekin kulmille tutkan kanssa.

Tolpan asennus on vatupassin tarkkaa puuhaa. Rantatien varteen Reilan koulun risteyksen lähelle taulua pystyttivät Ossi Siivonen (vas.) Markku Laine, Tapio Uusitalo ja Seppo Mannervesi.