Liikunta
Lasten ja nuorten liikunta
Pyhärannassa useat eri yhdistykset mahdollistavat maksuttomia harrastuksia lapsille. Esimerkiksi Pyhärannan Myrsky, Ihoden Kiri sekä Reilan Junnukiekko järjestävät yleisurheilua, maastojuoksua ja talvella huolehtivat, että sään salliessa jääkiekkokaukaloita jäädytetään ja laduille pääsee hiihtämään. Pyhärannan MLL puolestaan järjestää viikoittain maksuttomia liikuntasalivuoroja (paitsi lomakausina).
Eri lajien lapsille sopivia harrasteryhmiä löytyy myös Vakka-Opiston kurssitarjonnasta. Kesäisin pyörivät kunnan omat ja suositut rantauimakoulut. Uimakouluista tiedotetaan UutisAnkkurissa.
Kilpailutoiminta
Urheiluyhdistykset ja koulut järjestävät mahdollisuuksien mukaan kisoja eri lajeissa, kuten (mm. hiihto, maastojuoksu ja yleisurheilu). Jos perheestä löytyy innokkaita kisaajia, kannattaa tutustua myös naapurikuntien kisoihin ja toimintaan. Esimerkiksi Laitilan Jyske on järjestänyt myös Pyhärannassa pesäpallokursseja, ja innokkaat harrastajat varmasti jatkavat harrastusten kautta kisajoukkueisiin.
Erityisryhmien liikunta
Mahdollisuuksia löytyy mm. uintivuoroihin, erityisryhmien leiri- ja retkitoimintaan. Kysy lisää kunnasta!
Yhteystiedot
Minna Kurki
Hyvinvointikoordinaattori, Vakka-Opiston osastonjohtaja
Puhelin
Sähköposti
minna.kurki@pyharanta.fi
Hyvinvointi-, nuoriso-, liikunta- ja kulttuuripalvelut
Etsivä nuorisotyö
Kuntouttava työtoiminta
Maahanmuutto- ja kotoutumisasiat